Tiimioppimisen tuntemuksiani

Hei tyypit,

nyt puhutaan tiimioppimisesta. Joku saattaa nyt siellä miettiä, että mitä ihmettä se sellainen on. Sitä on aika vaikea lähteä selittämään muutamalla lauseella, joten tein siitä sitten kokonaisen postauksen. 

Kokeilimme koulussa tiimioppimista vuonna 2014 keväällä yhteensä 12 viikon ajan. Nuo 12 viikkoa olivat mielenkiintoisia, jopa vähän tuskaisia mutta silti aika mahtavia. Opettajamme Jarno palasi vuorotteluvapaaltaan takaisin koululle, asteli luokkaan fläppien kanssa ja alkoi puhua "oppimisen vallankumouksesta", ja kysyi halusimmeko lähteä siihen messiin. No, mehän sitten lähdettiin messiin. 


Master Jarno.

Alussa kaikki oli vähän sekavaa ja outoa. Kukaan ei vielä silloin tiennyt mihin tämä kaikki johtaisi, sillä me vain suuntasimme "vieraille vesille". Ensimmäisellä tunnilla laitoimme tuolit dialogirinkiin (myöhemmin tekstissä puhutaan "hippiringistä" joka on tämä samainen asetelma) niin että näimme kaikki toisemme. Jarno liittyi rinkiin ja aloimme käydä läpi millaista tämä tiimioppiminen nyt sitten on. Minä kiinnostuin tiimioppimisesta, koska vanha koulutussysteemi tuntui kauhean harmaalta ja kankealta. Tiimioppiminen kuulosti todella siistiltä, mutta miten me sitä lähtisimme toteuttamaan, oli vielä hämärän peitossa.

Ensimmäisiä asioita joita tehtiin, oli unelmakoulun laatiminen. Otimme fläpin esille ja aloimme piirtää kuvaa unelmakoulustamme. Fläppiin ilmestyi koulurakennus, jossa oli viisariton kello. Se tarkoitti sitä, ettei meillä olisi kiinteitä aikatauluja. Voisimme sopia itse milloin aloittaisimme, ja milloin lopettaisimme koulun. Kaikkien ei välttämättä aina tarvitsisi olla paikalla, jos vaikka oli nukkunut yön huonosti tai oli muuten vain niin p*ska fiilis ettei halunnut tulla kouluun. Se oli ihan fine, kunhan teki töitä sitten niinä päivinä kun oli paikalla. Eli tavallaan hylättiin paikallaolon kirjanpito ja kiinteät aikataulutukset. Minusta viisariton kello oli ihan mahtikeksintö, joka antoi paljon vapautta. Saimme itse enemmän tiiminä päättää aikataulustamme.

Unelmakoulussamme oli kaikkea muutakin jännää kuten ihmisen kokoinen possu ja mehiläistarhuri. Mietimme sitten miten voisimme tehdä nykyisestä koulustamme fläpissä olevan unelmakoulun, ja otimmekin käyttöön viisarittoman kellon ja valtasimme itsellemme toimistorakennuksen yrityksemme tukikohdaksi. 

Alun tuskaisuus unohtui kun pääsimme kunnolla tekemään asioita. Saimme Villituli NY:n nettisivut pystyyn, ja sinne tuotteita sekä perustimme yritykselle fb-sivutkin. Keikkapyyntöä alkoi tulemaan, heitimme asiakkaille tarjouksen ja hyväksynnän jälkeen aloimme suunnitella keikkaa. Harjoitusyrityksen pyörittäminen on tärkeä osa opintojamme, ja ainakin minun kohdallani suurin oppiminen tapahtui silloin. Teimme kaiken itse; olimme asiakkaisiin yhteydessä, neuvottelimme hinnan, suunnittelimme keikan, jaoimme vastuualueet, vedimme keikan hienosti ja pistimme laskua perään. Siinä oppi oikeasti miten yritystä pyöritetään, ja minä itse kasvoin ihmisenä ja luonto-ohjaajana muutaman hyvin vedetyn keikan (jotka olivat myös ammattiosaamisen näyttöjä) jälkeen. Tajusin tavallaan silloin mistä tässä alassa on oikeasti kyse. 


Joskus NY:n pyörittämisen aikana oli tuskaisia hetkiä, mutta niistäkin selvittiin. Jäi aika pahasti harmittamaan, kun ryhmässämme oli muutama aktiivinen tyyppi jotka tekivät todella paljon töitä ja me muut ei-niin-aktiiviset vain "lensimme siivellä". Tai ainakin niin minusta tuntui. Kunpa olisin herännyt vähän aiemmin tekemään töitä, niin minustakin olisi ollut vähän enemmän hyötyä yrityksellemme.

Puuhailimme paljon ryhmän kesken, mikä oli kivaa. Jarno oli muutaman kerran viikossa koululla ja kävi sitten tsekkailemassa mitä me hommailtiin. Jarno oli kuitenkin aina tavoitettavissa puhelimitse. Jos tuli jotain kysyttävää niin senkus soitettiin.

Yksi erityisen kiva asia oli dialogirinki, eli hippirinki. Dialogiringissä kaikki istuivat ringissä jotta näimme kaikki toisemme. Dialogi on keskustelua, jossa kuunneellaan ja kunnioitetaan muita, odotetaan ja puhutaan suoraan. Siinä ymmärtää toisia paremmin, se on vähän sellaista tajunnanvirtaa. Minua aluksi vähän ahdisti olla ringissä, koska kaikki näkivät minut. Tahdoin vain vetäytyä syrjään piirtelemään, mutta loppujen lopuksi menin rinkiin mukaan eikä se enää ahdista ollenkaan :) Kävimme keikkojen jälkipuinnit aina hippiringissä. Mietittiin mikä meni hyvin, mikä huonosti ja missä pitää parantaa.

Meillä oli tapana aloittaa päivä niin että istuimme rinkiin ja pidimme "Check in" tuokion. Jokainen sai sanoa vuorotellen minkälaiset oli aamun fiilikset ja mitä toivoi tältä päivältä. Mitä kukakin halusi tehdä jne. Kävimme myös läpi päivän hommia yleisesti, mitä piti tehdä heti ja sen sellaista. Niin saatiin päivä rullaamaan. Päivän päätteeksi pidettiin "Check out". Kerrottiin päivän tuntemukset ja jotain muuta jännää. Käytiin läpi mitä saatiin tehtyä. Mielestäni nämä tsekkaustuokiot ovat hyödyllisiä. Ne tiivistävät ryhmää ja check in:n jälkeen on usein aika selkeä kuva päivän kulusta. Hyvä keksintö, kokeilkaa!

Hippirinki. Okei, kuva ei ole meidän ryhmän hippiringistä mutta tämä oli ainoa hippirinkikuvani.

Mitähän muuta voisin kertoa tiimioppimisesta.. Monia kiinnostaa millaisia oppimisvälineitä käytimme. Meillä ei ollut oppikirjoja, ei ole koskaan ollut. Mikä on kiva, koska en jaksa raahata painavia kirjoja mukanani. Asiakaspalvelua tai aktiviteetin ohjaamista ei voi oikein oppia lukemalla kirjaa. Muistiinpanojakaan en oikein kirjoittanut missään vaiheissa opintoja. Opimme kaiken käytännössä. Joitain kasvi- tai lintulajeja tarkastan kirjoista, mutta en oikastaan mitään muuta. Ainiin, ensimmäisenä vuonna opettaja jakoi meille monisteita joissa oli juttua esim. puiden tunnistuksesta tai solmuista. Mutta minä en oikein opi lukemalla ja pänttäämällä, vaan tekemällä. Joten olivatko monisteet turhia? Yes. Kun suunnittelimme keikkoja, käytimme fläppejä muistiinpanovälineinä ja teippailimme niitä seinille. Siinä ne sitten olivat kaikkien nähtävillä.

Tämä tiimioppimisen kokeilu oli hyvä juttu. En usko että olisin oppinut puoliksikaan näin paljon asioita jos olisimme seuranneet vanhaa kaavaa. Kehityin paljon ihmisenä, sain itseluottamusta ja varmuutta tekemisiini. Enää en tunne itseäni "vain tyhmäksi teiniksi" vaan "ihan ok tyypiksi, joka osaa asioita kunhan uskaltaa lähteä tekemään". Voisin kai sanoa että elämänlaatunikin parani, sillä olen iloisempi kuin ennen. Kehityin luonto-ohjaajana huimasti, asiakaspalvelutaitoni kasvoivat paljon, opin näkemään ja huomioimaan riskejä sekä hahmottamaan paremmin kokonaiskuvaa. Tietenkin minulla on vielä paljon, paljon oppimista mutta sain nyt hyvät eväät tästä koulutuksesta, joiden avulla uskaltaudun astua työelämään oppimaan lisää. Lähden syksyllä töihin Lappiin oman alan hommiin, ja tuskin sekään olisi tapahtunut vanhalla, harmaalla koulutuskaavalla. Jos tiimioppiminen synnyttää iloisia nuoria jotka tähtää oman alan duuniin, niin eikös se ole tarpeeksi hyvä syy kokeilla tiimioppimista?

Tästä tekstistä uupuu asioita joista olisin halunnut kertoa, mutta nyt ei muista. Jos jollain on jotakin kysyttävää - ihan mistä vain - kirjoita mieltäsi askarrattuvat kysymyksesi kommenttikenttään. Lupaan vastata parhaani mukaan.

Ehdottomasti suosittelen tutustumaan tiimioppimiseen. Luodaan yhdessä parempi koulutus ja parempi tulevaisuus kaltaisilleni toivottomille angstinuorille (: